tiistai 26. toukokuuta 2009

Rapainen rakki ja aurinkopäivä.

Naisen ja miehen välinen arkipäiväinen tasa-arvo sota on yhtä lautasten haavoittuvaisuuden osoittamista. Nämä kaksi erilaista olentoa kykenevät solmimaan sovintorusetin ja näin ilmaston parantamista siedettävämmäksi. Tässä tarkoitetaan ilmaston muutoksella jotain muuta kuin yhteistä lentoloma paketti matkaa espanjaan hetkeksi. Sotilasmenot vaihtelevat paikoittain hyvinkin suuriin määriin (silti USA:n osuus kaikesta on lähes puolet) lisäksi arvioiden mukaan luvassa on osittain verhon repeämistä mutta valoisampaa tulevaisuutta.








Kuvat napsittu seuraavista:



Räntää vai hellettä? – rocktapahtuma

Lounaispuisto, Jyväskylä 24.5.2009



Jaakko valo

Galleria Becker 16.5.–3.6.2009 Jyväskylä

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Rapainen rakki aika matkalla
























Teleporttausta yläkaupungin yössä Jyväskylässä 16.05.2009

tiistai 19. toukokuuta 2009

Rapainen rakki saa kulttuurishokin

Taas menossa pää viidentenä jalkana. Kieli pitkällä kuten nelijalkaisilla tapana, samalla hikoillen ruuvaten ikkunoita umpeen. Sillä ilmassa leijuu tällä kertaa monta muutakin kuin paskan haju, joka täyttää maaseudun keväisin. Nimittäin varma merkki. Pääskynenhän se siinä mennä suhahti tuuli lasin edestä lasissa ollessa lähemmäs sata kärpäsen raatoa. Järven reunassa tarkkaan katsoen saattoi nähdä myös joutsenia lemmen touhuissa. Kurjesta puhumattakaan. Muutama eläin vielä mainitakseni: kimalainen, jänöpupu, haukka, hevonen, lehmä sekä naapurin isäntä pellolla traktoreineen levittämässä lantaa. Ohitettuamme huikkaojan saavumme kylän raitille, sille ainoalle. Siellä on kaikki tarpeellinen paitsi outoa kyllä ei alkoa. Perinteet kunniaan. Punainen tupa ja perunamaa odottavat vieraita, jossa isäntä polttanut liekkiä kärsivällisesti höyryn noustessa minne lieneekään. Ruokaillessa ei sitten puhuta, tai jos niin sitten pesäpallosta. Iltaan kuuluu sauna sekä tutustuminen toisiin muistelemalla sotia asenteikkaasti. Aamulla kukon laulun aikaan äestämään. Maaseudulla eläminen on sitten yhtä lomaa.



maanantai 18. toukokuuta 2009

Rapainen rakki merkkailee koirien taivaassa sekä manalan mailla.


Taivas suihkii desilitroittain rapaisen kulkijan niskaan, samalla huuhtoen saastaa kaupungin kaduilta viemäreihin. Aikansa ajelehdittuaan sankari pelastautuu kuivattelemaan nyt entistäkin haisevampaa turkkiaan yläkaupungin satamaan. Illan viihdyttäjinä ovat suoraan Karibian mereltä seilailleet venäläiset merimursut. Heidän alkuperästään muistuttavat kolkot jäänteet slaavilais balalaikoista, jotka ovat sekoittuneet matkalta mukaan tarttuneisiin kuuman maan värikkäisiin, rytmisiin, bass and drum sektioihin.






Tunnelman käydessä liian kuumaksi ja turkin lämmettyä oli aika jatkaa katua alaspäin seuraavaan levähdys ja kuivattelu paikkaan. Lauteilla lämmitteli liuta yksi värisiä suomalaisia hevikukkoja. Jotka viihdyttävät kuuntelijoita ansaitakseen viikon saunavuoron. Flunssa kuin flunssa lähtee tällä ikivanhalla perinne metodilla.








Lauteilla tällä erää:

Trio Solnyshqo
Vakiopaine (Baari) 09.05.2009


Reprisal Scars, My Funeral, Deathchain
Jyväskylän Lutakko 09.05.2009




maanantai 4. toukokuuta 2009

Rapainen Rakki road tripillä


Hiljattain perinteisellä vaelluksella naapureiden maisemiin, en saattanut olla ohittamatta erään kohtalotoverin tuotoksia. Ilmassa suhisi tuttuja vaeltajasielun tunnusomaisia piirteitä kiitäessäni posket päristen pää ikkunasta ulkona. Ah, reissata ja kierrellä tuntemattomilla seuduilla sekä asua tien päällä. Nauttia hetkestä ja maisemasta. Muistiinpanoja taivaanrannasta. Kollega kaverin sanoja muokaten: Huonosta maalauksesta voi saada hyvän valokuvan.









Reissun luonteeseen kuuluu ovelta ovelle kiertely. Tutustuminen satunnaisiin ihmisiin ja heidän tarinoihin. Kerjätä ansaitakseen/saadakseen elantonsa. Kiertolaisen silmät ovat kuin liikkuva valokuvaamo ainutlaatuisineen taustakankaineen. Koskaan ei tiedä minne joutuu. Kertojan tehtäväksi monesti jää tarinan juonen kuljettaminen ja ruusun terälehtien ripottelu matkan varrelle. Valokuva kertoo monesti tuhat sanaa enemmän mitä pitäisi.


















Kehujen kohteina tällä kertaa:

24.4. - 31.5.2009
VAELLUKSIA
Kuvataiteilija Antti Jokisen teoksia
Keuruun museo Kamana


16.4. - 10.5.2009
HENRIK SAXGREN
Galleria Harmonia Jyväskylän grafiikan keskus


Rapainen Rakki iltalenkillä 24.04.2009

Tämän kertaisen kierroksen aloittavat eksoottiset tuoksahdukset, jotka johdattavat uteliaan nelijalkaisen koirilta kiellettyyn Holviin. Livahdettuaan valkoiseen salonkiin, pettämätön hajuaisti palkitaan makeilla etelän runsaudesta tutuilla elementeillä. Seinille on ripustettu siveltimen vetoja Etelä-Espanjasta. Paikallisia ihmisiä sekä maisemia puineen, joihin on hyvä merkata reviirinsä kuin andalucialainen koira konsanaan. Arvosanaksi neljä haukahdusta viidestä. Mutta turha maleksia sisällä, kun ulkona on yhtä lämminhenkinen tunnelma, mistä maalaukset antavat vain viittauksia. Todelliseen elämään, kaupungin kaduille eli puluja jahtaamaan.







Kaduilla törmää aina kummajaisiin, jotka laittavat pään pyörälle. Uusin tuttavuus lienee Piki-possu ja Jaffu-nalle sekä heidän mukanaan tuoma Suomen tivoli. Heidän makea elämäntyylinsä laittaa minut hetkeksi voimaan pahoin. Tunnen kuitenkin pohjimmiltaan vetoa kiertolaiselämään ja kohotan neljä tassua kiitokseksi leiripaikan valitsemisesta kaupungistamme ja karnevaali tunnelmista.








Illan kierroksen viimeinen roskalava on kauppakadun päädyssä. Ravintolan lavan on vallannut vielä rapaisempi koiraystäväni rockelspaniel Matt"hau" Mikojan. Hänkin aito kulkuri, jonka yöllinen ulvonta herättää jokaisessa meissä sisällämme uinuvan saalistajan, susihukan. Nuotio, kitara ja tanssijat vahvistavat saalistusviettiä. Keskiyöhön mennessä lauma hajaantuu ulvonnan muuttuessa sinisten sireenien kaikuihin... You ain`t nothing but a hound dog....








Kritiikin kohteena:

Etelän katseita - Miradas del Sur
Bartolome Roca
Näyttely Jyväskylän taidemuseossa 9.4.-31.5.2009


Suomen tivoli
Jyväskylä, Hippos 24.4.-10.5.2009


Matthau Mikojan (acoustic solo)
Chili live, ravintola Amarillo
perjantai 24.04.2009